keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Salora 805

Saloran 805 -vastaanotin on valmistettu vuonna 1955, ja se edusti mallikautensa ylempää hintaluokkaa (Radiomuseum). Aikanaan kyseistä mallia mainostettiin vastaanottimena, jossa oli erityisesti panostettu äänenlaatuun.

Salora 805:ssa on kaikkiaan neljä kaiutinelementtiä, joista kaksi on sijoittettu perinteisesti radion sivuille. Saloran seuraavan mallikauden vastaanottimissa (1956 - 1957) sivukaiuttimet siirtyivät radion kulmiin. 


Vastaanottimen takakansi on kärsinyt vesivahingosta aikojen saatossa. Kannen alaosaan on painettu havainnollinen kaavakuva vastaanottimen putkituksesta.



Salora 805:n koneisto muistuttaa rakenteeltaan varsinkin seuraavan mallisukupolven Salora Milanoa. Sisätilaa hallitsevat kaiutinelementit, joista yksi on elektrostaattinen diskanttielementti. 


Muiden saman aikakauden Salora -vastaanotinten tavoin 805:ssa käytetään Telefunkenin valmistamaa ULA-etuastetta sekä kaksoistriodi ECC85:sta.

Välitaajuusasteen pentodi EF89. Välitaajuusasteiden onnistunut suunnittelu sekä toteutus vaikuttavat ratkaisevasti vastaanottimen herkkyyteen ja selektiivisyyteen. Salora 805 on herkkä vastaanotin, jolla voi harrastella myös lyhytaaltokuuntelua talvi-illan hämärässä tunnelmoiden.

Voimakkaasti suuntaava ferriittiantenni auttaa vähentämään keskipitkillä ja pitkillä aalloilla esiintyviä häiriötä.

Etummaisena kolmoisdiodi-triodi EABC80, joka toimii ilmaisimena sekä pientaajuusasteen esivahvistimena. Taustalla päätepentodi EL84 sekä päätemuuntaja.


Pääkaiutinelementti on englantilainen 6x9 tuuman Goodmans. Vastaanottimessa on miellyttävän rasittamaton ja erotteleva ääni - varsinkin keskialueen toisto yllättää puhtaudellaan.

Sivukaiutinelementteinä on neljän tuuman saksalaisvalmisteiset Isophonit. Alkuperäinen pääteasteen kytkentä päätepentodin ja päätemuuntajan välillä leikkasi liian jyrkästi korkeiden äänten toistoa, jolloin elektrostaattiselle diskantille ei jäänyt juuri toistettavaa taajuuskaistaa. Pienellä kytkennän muutoksella vastaanottimen taajuusvasteen sai ulottumaan selvästi korkeammalle, jolloin myös diskanttielementti alkoi soida.


Teknisiä tietoja

Valmistusvuosi:
1955 (Radiomuseum). Sarjanumero: 25250

Aaltoalueet:
ULA, lyhyet, keskipitkät ja pitkät aallot

Käyttöjännitteet:
110, 127, 220 ja 250 volttia. Seleenitasasuuntaaja.

Putkitus:
ECC85, ECH81, EF89, EF89, EABC80, EL84, sekä näköviritysputki EM80.

Äänentoisto:
Korkeiden taajuuksien portaaton säätö. Kaksiasentoinen bassokytkin. 6x9 tuuman Goodmans -pääkaiutinelementti, kaksi Isophonin neljän tuuman keskiäänistä sekä Princeps -elektrostaattinen diskanttielementti.

Ominaisuudet:
Näköviritysputki, levysoitin- ja lisäkaiutinliitännät.

Huoltotoimenpiteet:
Paperi- ja elektrolyyttikondensaattoreiden vaihtoa. AM-taajuuksien virityskoneiston katkenneen narun uusinta.

LÄHDE: Radiomuseum. 805. Luettu 4.2.2015.
http://www.radiomuseum.org/r/salora_805.html

3 kommenttia:

  1. Voitko laittaa mulle yhteystietosi. Olisi Radiokysymyksiä. mr(a)sci.fi
    -Mikko

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaisi tietää kytkentä muutos. Itse juuri huollan ko. Radiota. Löytyy srhs foorumilta ”feltsu”

    VastaaPoista
  3. Minulle saisi kyllä tuon kytkentämuutoksen neuvoa. Oh6fql(a)gmail.com

    VastaaPoista