Vanhojen tietokonekaiuttimien parantelu

Blogin radioteemasta poiketen käsittelen tällä kertaa vanhojen tietokonekaiuttimien parantelua. Kyseessä on 1990-luvun puolivälin Juster AT85 -aktiivikaiutinpari, jotka edustavat aikakautensa tyypillistä konstruktiota. Justerit ovat suhteellisen suurikokoiset sekä painoakin kaiuttimilla on jonkin verran. Ajattelin kokeilla, mitä kaiuttimista saa irti laittamalla perusasiat kuntoon. Ideana oli toteuttaa parantelu kotikonstein materiaaleilla, joita on jokaisella kotona helposti saatavilla.

Kaiuttimia parantelemalla haluaisin vaikuttaa muutamaan asiaan. Vanhoista 2.0 -tietokonekaiuttimista poiketen Justereissa on kokoisikseen melko hyvä bassotoisto, mutta ääntä piinaa kumahteleva yläbassokorostus. Vaiva vielä korostuu pöytäsijoituksen vuoksi. Tälle on tehtävä jotain. Lisäksi kovempaa kuunnellessa huomaa, että kotelot vuotavat ja aiheuttavat häiritseviä resonansseja. Tyypillisistä tietokonekaiuttimien sudenkuopista huolimatta uskon, että Justereissa on potentiaalia - niistä on mahdollista saada selkeästi paremmat toistimet melko pienellä vaivalla. 

Katsotaan, mitä kaiuttimet ovat syöneet. Nopealla tarkastelulla selviää, että paranneltavaa on. Vaimennusaineena on pieni vanutuppo, ja kotelon saumoista puuttuvat tiivisteet - niin säätimistä, kotelon reunoista kuin kaapeleiden läpivienneistäkin. Kevyehköä muovikoteloa ei myöskään ole tuettu, mutta kotelon muodot auttavat jäykistämään rakennetta jonkin verran. 

Aloitan homman tekemällä säätimille tiivisteet sekä sekä niputtamalla sisällä kulkevia kaapeleita kangaspehmusteen sisään. Tämä estää kaapeleita resonoimasta kotelon sisällä. Lisäksi tiivistän kaapeleiden läpiviennit kaiuttimien takaosasta.

Yläbassokorostusta pyrin hillitsemään korvaamalla bassosäädön 220 nF:n kondensaattorit 1 uF:n elkoilla. Tämä siirtää bassokorostusta selvästi matalemmille taajuuksille. Elkot eivät ole paras mahdollinen valinta audiosignaalitielle, mutta ne ajavat asiansa tässä tapauksessa riittävän hyvin. 

Justereiden vahvistinosa on erillisellä piirilevyllä kotelon takaseinässä. Kytkentä vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta toimivalta. Arvioisin, että vahvistin tuottaa noin 2x5 watin audiotehon. Tämä riittänee tietokonekuuntelun tarpeisiin.

Verkkovirtamuuntaja on vahvistinkortin yläpuolella takaseinässä. Muuntaja syöttää 12 voltin vaihtojännitteen vahvistinkortille, jossa se tasasuunnataan diodeilla. Virranantokykyä muuntajalla on 1.2 ampeeria. Bassokorostuksen siirto alemmille taajuuksille rasittaa sekä vahvistinta että kaiutinelementtejä aikaisempaa enemmän, mutta särötöntä ääntä lähtee tästä huolimatta yllättävän paljon.

Seuraavaksi tiivistän kaiutinkoteloiden saumat. Tiivisteenä toimii mainiosti kankaankaistale, jonka kiinnitän paikoilleen liimalla.  

Tiivisteiden liimausten kannattaa antaa kuivua kunnolla, jotta kotelo ei liimaannu pysyvästi kiinni. Näin kaiuttimet saa tarvittaessa auki myöhemminkin. 

Seuraavaksi kotelo voidaankin jo sulkea. Saumatiiviste tukevoittaa koteloa selvästi, eikä se enää juurikaan nitise tai narise. Lisään vaimennusainetta koteloon - tosin vain hieman, jotta vanu ei pääsisi kosketuksiin vahvistimen tai verkkomuuntajan kanssa. Varsinkin verkkomuuntaja kuumenee käytössä, joten sille on jätettävä tilaa jäähdytystä varten.

Passiiviseen oikeaan kaiuttimeen vaimennusmateriaalia voi lisätä enemmän. Kaiutinelementtien ja koteloiden saumakohtiin väsään vielä tiivisteet askarteluhuovasta.

Kaiutinelementteinä Justereissa on neljän tuuman laajakaistaelementit, erillistä diskanttielementtiä ei hämäävästä ulkoasusta huolimatta ole. Tästä huolimatta diskanttitoisto on asiallinen, eikä siinä ole ylimpien taajuuksien vaimentumista lukuun ottamatta muita häiritseviä piirteitä.

Koekuuntelun perusteella kaiuttimien parantelu vaikutti ääneen myönteisesti. Pienellä vaivalla ja käytännössä nollabudjetilla toteutetulla viilailulla vanhoista Justereista sai varsin pätevät toistimet, jotka pesevät  äänenlaadussa helposti uudet  50-100 euron 2.1 -tietokonekaiutinpaketit. Äänensävysäätöjen loudnesskytkennän muutos siisti bassokuminan, ja kotelorakenteiden tiivistys sekä vaimennusaineen lisäys vaimensi epämääräiset resonanssit ja räminät.

Justereiden ääntä voisi remontin jälkeen kuvailla yleispäteväksi ja rasittamattomaksi. Keskialue toistuu monista 2.1 -tietokonepaketeista poiketen sävyltään yhtenäisesti ja läsnäolevasti olematta millään tavalla rasittava. Ylin diskantti on toki vaimentunut, mutta neljän tuuman laajakaistaelementeiksi toisto on riittävän ulottuva, eikä diskantin sävyissä ole kihinää tai muuta ärsyttävää. Eniten parani kuitenkin bassopää, joka ulottuu kaiuttimien kokoon nähden alas. Bassotoistosta korjautui jumputtava kumina ja purkkimaisuus, ja äänessä on ihan oikean bassotoiston aineksia. Sopivalla sijoituksella toisto ulottuu asiallisesti noin 50 hertsin paikkeille.

Philips Novosonic B6SF72A

Vuonna 1957 valmistettu Philips Novosonic B6SF72A kuului mallivuotensa korkeampaan hintaluokkaan. Radiovastaanottimen suorituskykyyn on panostettu sekä vastaanoton että äänentoiston osalta. Kansainvälisestä valmistajan nimestä huolimatta vastaanottimen on valmistanut Suomessa Oy Terate Ab, jossa Philips oli pääomistajana.

Kuuntele putkiradion ääninäyte tästä: Kanavasurffailua Philips B6SF72A:lla

Philips Novosonic B6SF72A eroaa ulkoasultaan selkeästi aiemmista vuosimallisarjoista, ja muotoilussa on aistittavissa jo 60-luvun tuulahduksia. Radion suoralinjaista muotokieltä on koristeltu kullatuilla messinkilistoilla. Kokonaisuutena vastaanottimen ulkoasu on varsin onnistunut.

Takakannen tyyppikilpi kertoo yksityiskohtia laitteen teknisistä ominaisuuksista.

Moniin muihin radiomalleihin verrattuna Philipsin koneisto on varsin monimutkainen ja teknisesti edistyksellinen. Koneistossa on runsaasti osia, mikä ei tee vastaanottimesta erityisen huoltoystävällistä. Sisätilaa hallitsevat kaiutinelementit, joista bassoelementti on verhottu kankaiseen pölysuojaan.

ULA-etuaste on Philipsin omaa tuotantoa. Siinäkin suurtaajuusvahvistimen ja sekoittajan roolissa on kaksoistriodi ECC85.

Keski- ja pitkäaaltovastaantotossa käytettävä ferroceptor -antenni, jonka asentoa voi säätää radion etupaneelista.

B6SF62A:n pääteaste on OTL-kytketty, jolloin pääteasteen ja kaiutinelementtien välissä ei ole päätemuuntajaa. Ratkaisu vaatii korkeaimpedanssiset erikoisvalmisteiset kaiutinelementit, jotta niitä voidaan ajaa suoraan pääteputkilta. Päätemuuntaja on yleensä putkipäätteen äänenlaatuun vaikuttava heikoin lenkki, jolloin päätemuuntajattomalla kytkennällä saavutetaan puhtaampi toisto. Tämän huomaa varsinkin bassopään sävykkäässä toistossa, jossa Philips suoriutuu erittäin hyvin.  

Virtalähteen verkkovirtamuuntaja

Philips B6SF72A:ssa on Philipsin korkeaohmiset kaiutinelementit, jotka on erityisesti suunniteltu toimimaan päätemuuntajattoman vahvistimen parina. Äänenlaatu on erittäin hyvä varsinkin bassopäässä, joka on sävykäs ja ulottuu matalalle.

Keskiäänien- ja diskanttien toistosta huolehtii Philipsin korkeaohminen kaksoiskartioelementti.

Teknisiä tietoja:

Valmistusvuosi:

1957 (Radiomuseum). Sarjanumero: 58002

Aaltoalueet:

ULA, lyhyet, keskipitkät ja pitkät aallot

Käyttöjännitteet:
127, 220 ja 245 volttia. Tasasuuntaus putkella EZ80.

Putkitus:

ECC85, ECH81, EF89, EF85, EABC80, EL84, EL86, EZ80 sekä näköviritysputki EM80.

Äänentoisto:

Korkeiden ja matalien taajuuksien portaattomat säädöt. Äänenvärin pikavalintanäppäimet (taustamusiikki, orkesteri ja puhe). Raudaton pääteaste, johon kytketty  Philipsin korkeaohmiset (800 ohm) basso- ja diskanttielementit (kaksoiskartio).

Ominaisuudet:

Näköviritysputki, levysoitin- ja lisäkaiutinliitännät.

Huoltotoimenpiteet:

Elektrolyyttikondensaattoreiden vaihtoa. Kontaktipintojen ja kytkimien puhdistusta.

Philips Novosonic B5SF62A

Philips B5SF62 kuuluu vuoden 1957 vuosimallisarjaan (Radiomuseum). Radion alkuperäisestä hintaluokasta ei ole tietoa, mutta varustelun ja sähköisten ominaisuuksien perusteella arvioisin sen kuuluneen korkeampaan keskihintaluokkaan.

Novosonic -termiä Philips käytti esitellessään radioteknisiä ratkaisuja, joilla valmistaja pyrki laadukkaaseen vastaanottoon ja äänentoistoon. Ja kuulostihan vieraskielinen termi hienolta myös mainoksiin ja muihin markkinointimateriaaleihin painatettuna.

Philipsin koneisto on tavanomaista monimutkaisempi, eikä osien määrässä ole säästelty. Kuuntelukokemuksieni perusteella koneiston monimutkaisuus vaikuttaisi korreloivan vastaanottimen suorituskyvyn kanssa - herkkyys ja selektiivisyys ovat erinomaisia.

Osasijoittelu noudattaa jälleen vakiintunutta rakennetta, jossa etuasteet sijaitsevat koneiston vasemmassa osassa, välitaajuusvahvistimet keskellä sekä pientaajuusosiot ja virtalähde koneiston oikeassa osassa. Radiossa on sisäänrakennettu ULA-dipoliantenni, joka riittää kuunteluun varsin hyvin.

Koneisto vasemmalta päin kuvattuna. Etummaisena ovat antenniliitännät, joista FM-liittimiin on kytetty radion sisäisen dipoliantenni. Alemmassa rivissä on AM-antenniliitäntä sekä maaliitäntä. Antenniliitäntärivistön vasemmalla puolella on virtalähteen 3x50 μF suodatinkondensaatori sekä ECC85 -kaksoistriodilla toteutettu ULA-etuaste suurtaajuusvahvistimineen.

Vastaanottimen koneiston oikeassa päässä ovat pientaajuusasteet sekä pien värjäämä verkkovirtamuuntaja. Tasasuuntaus on toteutettu EZ80 -kokoaaltotasasuuntaajalla.

Myös päätemuuntaja on saanut pikivärjäyksen. Matalaohminen bassoelementti on kytketty muuntajan toisiopuolelle. Ensiöpuolelta lähtevät vaaleanharmaat johtimet on kytketty korkeaohmiseen (noin 650Ω) diskantti-keskiäänielementtiin.

Kuvassa näkyvät putket vasemmalta lähtien: triodi-heptodi ECH81, pentodi EF89, pentodi EF85, kolmoisdiodi-triodi EABC80 sekä päätepentodi EL84. Keskellä ylhäällä näkyy EM80 -näköviritysputken pää.

ULA-etuaste on Philipsin omaa tuotantoa.

Äänentoistosta vastaavat kaksi Philipsin valmistamaa kaksoiskartioelementtiä. Bassoelementti on kahdeksantuumainen ja korkeaohminen diskanttikeskiäänielementti viisituumainen. Bassotoisto ulottuu melko matalalle ja on kohtuullisen napakka. Diskanttitoisto on heleä, verhoutumaton ja erotteleva.

Teknisiä tietoja:

Valmistusvuosi:

1957 (Radiomuseum). Sarjanumero:88867

Aaltoalueet:

ULA, lyhyet, keskipitkät ja pitkät aallot.

Käyttöjännitteet:

127, 220 ja 240 volttia. Tasasuuntaus putkella EZ80.

Putkitus:

ECC85, ECH81, EF85, EF89, EABC80, EL84, EZ80 sekä näköviritysputki EM80.

Äänentoisto:

Korkeiden ja matalien taajuuksien portaattomat säädöt. Viisi- ja kahdeksantuumaiset kaksoikartioelementit, joista korkeaohminen diskantti-keskiäänielementti on kytketty suodatinkondensaattoreiden kautta päätemuuntajan ensiöpuolelle.

Ominaisuudet:

Näköviritysputki. Ferriittianteni. Levysoitin- ja lisäkaiutinliitännät.

Huoltotoimenpiteet:

Äänenvoimakkuussäätimen huolto. Virityskoneiston FM-AM aaltoalueiden välisen valintamekanismin korjaus.

LÄHDE: Radiomuseum. B5SF62A. Luettu 8.2.2014. http://www.radiomuseum.org/r/philips_b5sf62ab_5_sf_62.html.

Salora Metropol 57

Salora Metropol 57 oli vuosina 1956-1957 esitellyn mallisarjansa arvokkain vastaanotin. Vastaanottimesta kehitettiin myöhemmin useampi vuosimalli, joista tämä on ensimmäinen. Verrattaessa seuraavan mallisukupolven Metropol 58:aan on ensimmäisen sarjan Metropol ulkoasultaan vielä perinteikäs ja runsaasti koristeltu. Herkkänä ja hyvä-äänisenä vastaanottimena Metropol on edelleenkin päivittäisessä käytössä.

Korkeiden äänten elementit on Metropolissa asennettu radion sivupilareihin. Kaiutinelementtien asettelulla toteutettiin 1950-luvun radiovastaanottimille tyypillistä 3D-sointia, jossa monofonista ääntä pyrittiin laajentamaan esimerkiksi äänen vaihetta muuntelemalla sekä erikoisilla jakosuodinratkaisuilla. Salora käytti pilarikaiutinratkaisustaan nimitystä loistotoisto.

Salora Metropolissa on antenniliitäntöjen lisäksi magnetofoni-, levysoitin- ja lisäkaiutinliitännät.

Vastaanottimen takapaneelissa on säilytystasku radion papereille, jotka ovat ajan saatossa kuitenkin kadonneet.

Metropol 57:n sisätilaa hallitsevat neljä suurikokoista kaiutinelementtiä. Järeät pääkaiutinelementit ovat englantilaisen Plesseyn valmistamia ja pienemmät diskantti-keskiääniset Goodmansin tuotantoa. Metropolin koneisto ja sähköinen kytkentä pysyi suurelta osin samanlaisena myös uudemmissa vuosimalleissa, Metropol 58:ssa ja 59:ssä.

ULA-etuaste on Telefunkenin valmistama, jossa suurtaajuusvahvistimena sekä itsevärähtelevänä sekoittajana toimii kaksoistriodi ECC85. Tässä vastaanottimessa alkuperäinen putki on korvattu venäläisellä putkella, 6N1P -kaksoistriodilla.

Antennilta etuasteeseen tuleva suurtaajuinen radiolähetys (joko AM- tai FM -moduloitu) johdetaan ensin ULA- tai AM -etuasteeseen, vahvistettavaksi. Etuaste on ensin viritetty taajuudelle, jota halutaan vastaanottaa (esimerkiksi Radio Suomi: 96.0 MHz).

Välitaajuusvahvistimien EF89 -vahvistinpentodit sekä kelakotelot.

FM- tai AM -moduloitu lähete sekoitetaan suurtaajuisten etuasteiden jälkeen vastaanottimen paikallisoskillaattorin välitaajuuteen, joka on joko 468 kHz (AM) tai 10,7 MHz (FM). Tämän jälkeen välitaajuus - joka nyt sisältää vastaanotetun radiolähetyksen - vahvistetaan välitaajuusasteissa, joissa vahvistinputkina on kaksi EF89 -pentodia (kuvassa keskimmäinen ja oikea putki).

Seuraavaksi 10,7 MHz tai 468 kHz välitaajuuksinen signaali (radiolähetys) tasasuunnataan ja ilmaistaan suhdeilmaisimessa, jossa operoi kolmoisdiodi-triodi EABC80 (kuvassa vasemmalla oleva putki). Ilmaisun tapahduttua radiolähete on taajuudeltaan laskettu alueelle, jonka ihminen voi astia.

Alun perin suurtaajuuksinen värähtely on nyt ilmaistu pientaajuudelle, joka siirretään pientaajuusasteen kahden esinvahvistinasteen, äänenmuokkauspiirien sekä lopulta EL84 -päätepentodien ja päätemuuntajan kautta kaiutinelementeille toistettavaksi. Näin lähetyksen vastaanotto ja ilmaisu on tapahtunut.

Oikella on päätevahvistimen päätemuuntaja, jolla päätepentodien (kaksi EL84:sta muuntajan vieressä) korkeaimpedanssinen ulostulo sovitetaan kaiutinelementeille sopivaksi.

Salora Metropol 57:n verkkovirtamuuntaja on suurikokoinen, sillä 9 putkinen koneisto vaatii virranantokykyä. Etualla näkyvä johdonpää kuuluu radion sisäiseen ULA-antenniin, eikä se ole yhteydessä muuntajaan, vaikka kuvasta voisi äkkiseltään näin tulkita.

Metropol on varustettu suurikokoisilla ja jämerillä Plesseyn kaiutinelementeillä, jotka soivat vakuuttavasti. Ääni on lämmin, pehmeä ja matalalle ulottuva  diskanttipään ollessa heleä ja siisti. Metropolin vuorovaihepääteasteesta lähtee reilusti puhdasta ja särötöntä ääntä.

Keski- ja korkeataajuudet johdetaan Goodmans'in laajakaistaelementeille 50 μF:n elektrolyyttikondensaattorin kautta. Metropol 57:n korkeiden äänten toisto on siisti ja verhoutumaton Salora Riviera 57:n tavoin.

Teknisiä tietoja:

Valmistusvuosi:
1956. Sarjanumero: 49557 Aaltoalueet:
Lyhyet, keskipitkät ja pitkät aallot

Käyttöjännitteet:
110, 127, 220 tai 250 volttia AC. Seleenitasasuuntaus.

Putkitus:
ECC85, ECH81, EF89, EF89, EABC80, ECC82, EL84, EL84 ja näköviritysputki EM80

Äänentoisto:
Korkeiden- ja matalien äänien portaattomat säätimet. Äänenvärinsäätöyksikkö viidellä valinnalla: puhe, soolo, jazz, basso ja orkesteri. Pääkaiuttimina kaksi Plesseyn 8 tuuman elementtiä sekä kulmissa kaksi Goodmans'in 5 tuuman keskiääni-diskanttielementtiä. Ensimmäisen asteen jakosuotimena 50 µF:n kondensaattori.

Muut ominaisuudet:
Hienoviritys lyhytaaltoalueilla. Vauhtipyöräviritys FM ja AM -aaltoaluilla. Etupaneelista säädettävä ferriittiantenni. Kaksiasentoinen kaistanleveyden (leveä, kapea) valitsin AM-alueilla. Lisäkaiutin-, levysoitin- ja magnetofoniliitännät.

Huoltotoimenpiteet:
Paperikondensaattorien ja elektrolyyttien vaihto. Katkenneiden ja arvojaan muuttaneiden vastusten metsästys ja vaihto. Kaiutinelementtien kunnostus.