sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Salora Sevilla 57

Ensimmäisen sukupolven Salora Sevilla löytyi pieneltä kirpputorilta 15 vuotta sitten. Tämä alunperin edullisimman hintaluokan putkiradio oli ensimmäinen hankkimani keräilyradio, ja se oli täysin toimintakuntoinen jo alkuperäisessä asussaan. Sevilla asustelee tällä hetkellä kotimme keittiössä hyllyn päällä, josta sillä kuunnellaan päivittäin Yle Puheen ja Yle Ykkösen lähetyksiä.
Hieman kovia kokeneessa takakannessa on säilytystasku, jossa on todennäköisesti säilytetty radiolupapapereita. Vasemmalla on antenniliitännät FM ja AM-antenneillle sekä maaliitäntä. Levysoitinliitäntä on keskellä koneiston alareunassa.

Yhdestä kokoäänialueen kaiutinelementistä johtuen Sevillan soundi on hyvin tumma ja pehmeä, mutta ei kuitenkaan liian tukkoinen. Toisto ulottuu kohtuullisen alas, 50-60 hertsin paikkeille. Kuvassa vasemmallla on ULA-etuaste ECC85 putkella (peltinen laatikko) ja AM-säätökondensaattori EF89 -putken takana. Jännitevalitsimen (musta kiekko) takaa pilkistää ECH81 -putken hattu. Koneiston keskellä on kaksi välijaksomuuntajaa keloineen ja niiden vieressä ilmaisinputki EABC80. Sen takana oleva pötkylä on tasasuunnatun verkkovirran suodantinkondensaattori (2x32uF). Oikealla sulakepesän takana on päätepentodi EL84 sekä päätemuuntaja, jolla pääteputkelta tuleva lähtö sovitetaan viiden ohmin kaiutinelementille sopivaksi. Tuhti verkkomuuntaja näkyy osittain koneiston vasemman laidan alta.





















Mielenkiintoisena yksityiskohtana radion sisälle on päätynyt jossain vaiheessa toisen radiovalmistajan mainos. Kuva viittaisi ASA-radioon. Lienee entinen omistaja on lappusen liimaillut. 


Teknisiä tietoja

Valmistusvuosi:
1956

Aaltoalueet:
ULA, lyhyet, keskipitkät ja pitkät aallot

Käyttöjännitteet:
110V, 127V, 220V tai 250V vaihtovirtajännitteet. Seleenitasasuuntaus

Putkitus:
ECC85, ECH81 ja EF89, EABC80 ja EL84

Äänentoisto:
Korkeiden äänien äänenvärinsäätö ja musiikki-/ puhekytkin. Kaiutinelementtinä Plesseyn 8” laajakaistaelementti


Muut ominaisuudet:
lyhytaaltoalueen hienosäätö ja levysoitinliitäntä

Huoltotoimenpiteet:
Vanhojen paperikondensaattoreiden vaihto ja verkkojohdon uusinta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti