Sähkö-
ja radiotekniikan harrastukseni syntyhistoriaan liittyy olennaisesti
Päivölän kansanopiston puukäsityöverstas. Isäni oli opistolla
puutyön opettajana, ja olin useasti hänen mukanaan verstaalla
apupoikana. Iso verstasrakennus monine työkoneineen oli jännittävä
paikka, missä pienellä pojalla riitti ihmeteltävää.
Eräänä päivänä
huomioni kiinnittyi puutyöverstaan vintillä olevaan erikoiseen
puukuoriseen laitteeseen, jonka koristeellisessa etukankaassa luki
huolellisella kaunokirjoituksella Maestro. Aukinaisena repsottavassa
takakannessa tahtipuikkoa kohotteli kapellimestarin figuuri. Laitetta
hetken aikaa tutkittuani isäni kertoi, että laite oli vanha
putkiradio, jollaista hänkin oli vuosikymmeniä sitten kuunnellut
omassa nuoruudessaan.
Päätimme kokeilla,
josko vanhasta höyryradiosta löytyisi vielä eloa. Virran
kytkeydyttyä laite alkoi hurista vienosti, ja hetken kuluttua radion
vuosikymmeniä hiljaisina olleista kaiuttimista alkoi kuulua
pianomusiikkia. Samalla kurkin uteliaana avoimen takakannen välistä
apparaatin sisälle, josta kaiken pölyn ja menneen ajan
patinan keskeltä hohti elektroniputkien oranssi kajo. Tuosta
taianomaisesta hetkestä alkoi kehittyä harrastus, joka on kestänyt
näihin päiviin saakka.
Puukäsityöverstaan
Maestro -radio osoittautui lopulta pikkuvikaiseksi Saloran
valmistamaksi 805 -malliksi vuodelta 1955. Radiossa oli
todennäköisesti valintanäppäimistön kontaktivika, sillä
apparaatti soi todella hiljaa. Pikkupojalle tuo pienikin pihinä oli
riittävä linkki aikamatkalle vuosikymmenten taakse varsinkin, kun
isäni väitti vanhan höyryradion suostuvan soittamaan ainostaan
vanhan ajan musiikkia. Tähän oli helppo uskoa, sillä radion
sisäänrakennetulla ula-dipolilla Maestrosta kuului lähinnä
rahiseva Yle Radio yhden lähetys.
Varsinainen ensimmäinen
itse hankkimani keräilyradio on ensimmäisen sukupolven Salora
Sevilla vuodelta 1956. Tämä kirpputorilta tehty löytö jäi
mieleen erityisesti siitä, että raahasimme sitä pikkuveljeni
kanssa kirpparilta saamassamme pahvilaatikossa kotia kohti. Painavan
matkatavaran kanssa tehty kävelymatka olisi käynyt kohtalaisen
pitkäksi, ellei ystävällinen autoilija olisi tarjonnut meille
kotipihaamme kyytiä. Niinpä Sevilla saatiin ehjänä perille auton
kyydissä, eikä sateiseksi muuttunut ilmakaan päässyt kastelemaan
radion hilseillyttä lakkapintaa.
Tällä hetkellä
radiokokoelmassani on lähemmäksi parikymmentä vastaanotinta,
joista suurin osa on kotimaisen radioteollisuuden tuotantoa. Mukana
on myös muutama saksalainen vastaanotin. Lähes kaikki radiot ovat
olleet toimintakunnossa jo ostohetkellä, joskin olen tehnyt niihin
huoltoremonttia toimintavarmuuden säilyttämiseksi
vastaisuudessakin. Lisään tähän blogiin kuvia, käyttökokemuksia
ja tietoja kokoelmani radioista lähiaikoina.
Mainittakoon vielä, että
omatoimiset putkiradioiden huolto- ja korjaustoimenpiteet vaativat
sähkötekniikan tietämystä siinä määrin, että en suosittele
kokemattomalle radion omistajalle huoltotoimiin ryhtymistä missään
tapauksessa. Putkiradioissa olevat jännitteet ja sähkövaraukset
ovat sen verran vaarallisia, että huolimaton käyttäjä saattaa
saada sormilleen kuolettavan sähköiskun. Kokemattomalle
radionkuuntelijalle turvallisin keino vanhan radion toimintakuntoon
saattamiseksi on toimittaa radio putkilaitteita huoltavaan
korjausliikkeeseen. Näitä on suuremmissa kaupungeissa useampia.
Hyviä vinkkejä ja turvallisuusohjeita radioiden käyttöön ja
huoltoon saa myös Suomen Radiohistoriallinen Seura ry:n
keskustelufoorumista osoitteesta www.radiohistoria.fi.
Salora Metropol 58 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti